Suuri (tuntematon) Sokurov

Ranskalainen 1700-luvun diplomaatti Eremitaasissa

Katariina Suuri kävelyllä

Olin aika hämmentynyt kun katsoin Aleksandr Sokurovin elokuvan Venäjän arkki keskiviikkona (24.5.2017) kun se esitettiin Yle Teemalla. Tiesin toki Sokurovin nimeltä, mutta valitettavasti hänen teoksensa eivät ole tuttuja.

Sokurovin Arkissa ulkomaalainen diplomaatti kulkee Eremitaasissa ohjaajan seurassa ja kommentoi kaikkea näkemäänsä. Tässä on ensimmäinen hämmennyksen aihe: minusta ranskalaiselle diplomaatille olisi sopinut puhua ranskaa, edes muutama sana. Mutta tämä ranskalainen diplomaatti 1700-luvulta puhui venäjää.

Jos en olisi myöhemmin tutustunut Sokurovin henkilöhistoriaan, palkintopuheisiin ja muihin julkituloihin, olisin voinut ajatella, että elokuva liittyy Venäjällä viime vuodet esiintyneeseen patrioottiseen oman historian nostamiseen ja siihen keskittymiseen. Asuessani Pietarissa 2011 - 2016 katuvarsimainokset keskittyivät monarkian muiston kiillottamiseen, keisariperheen romanttiseen ihannointiin, venäläisen talonpoikaisperinteen (mitä se ikinä onkaan) haikailuun.

Elokuvassa diplomaatti ja ohjaaja sanailevat katkonaisesti, varsinaista syvällistä dialogia ei synny, mutta rakennus, Eremitaasi, sen taideteokset ja siellä liikkuvat ihmiset, niin 1700-luvun henkilöt, kuten Katariina Suuri, ja nykykatsojat, osallistuvat näytelmään, sanattomasti tai vähin sanoin.

Ranskalainen diplomaatti kommentoi Eremitaasin länsieurooppalaisia töitä alkuun hieman happamasti, taitaapa syyttää Katariinaa - Eremitaasin perustajaa - jos ei suoraan, niin hienovaraisesti, taideryöstöistä. Mutta hän leppyy tai on ailahtelevainen ja toteaa sitten että on yllättynyt ja että hänen täytyy antaa Eremitaasille ja sitä myötä Venäjälle tunnustus: se ei ole jälkeen jäänyt maa. Tätä jäin miettimään.

Luin Katariina Suuren elämäkerran, jossa väitetään yksinvaltiaan surreen elämänsä loppupuolella, ettei huolehtinut maaorjien lapsien oikeudesta kouluun. Paljonko se olisi Katariinalle maksanut?

Aleksandr Sokurovin elokuva Venäjän arkki (2002) on kuvattu yhdellä otolla, mikä on saanut kinofriikit puhumaan mestarillisesta harvinaisuudesta.En tiedä olisinko kiinnittänyt asiaan huomiota, jos en olisi tiennyt. Nyt kun muistelen katselukokemustani, yhdistän sen kyllä vaikkapa James Joycen Ulysses -teokseen, jossa kirjailija kuvaa vain yhtä päivää Leopold Bloomin elämässä. Yksi otos, yksi päivä.

Ohjaaja Aleksandr Sokurov Louvressa

Ohjaajan myöhempiä töitä ovat Faust (2011), jossa Sokurov yhdistää Johann Wolfgang von Goethen ja Thomas Mannin tulkintoja Faust-legendasta ja käsittelee ihmisen ja ihmiskunnan suurinta kysymystä, ihmisyyttä. Se palkittiin vuonna 2011 Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnolla Kultaisella leijonalla. Viimeisimissä elokuvassaan Francofonia (2015) Sokurov käsittelee Pariisin Louvre-museon kohtalonhetkiä toisen maailmansodan aikana.

Faust ja Francophonia on kiireesti saatava muidenkin kuin tiedostavien arthouse-ohjelmistoja elokuvafestivaaleilla seuraavien katselijoiden nähtäviksi. Yle Teema, teettekö meille palveluksen?

Eeva-Liisa

Faust - Mefistofel ja Margareta

Faust - Mefistofel ja Margareta