Ihmisten ja eläinten liitto on vielä läheinen

Viikonloppu Kokemäenjoen rannalla osoittautui vanhatestamentilliseksi, kun luomulehmät laidunsivat vieressä. Aamulla heräsimme kellokkaiden kilkatukseen. Illalla kävimme katsomassa kuinka lehmien rauhalliset hahmot häipyivät hitaasti usvaan. Onko rauhoittavampaa eläintä, onko tyynempää näkyä, onko levollisempaa kuvaa?

Ja kaikesta tästä muistui mieleeni
Eeva-Liisa Mannerin runo
Kävely kokoelmasta Aamu syntyy vuorella:

Olin ystävällisten talonpoikien luona,
majassa oli olkikatto, savun tummentamat palkit,
vanha eukko piti vireillä tulta, lapsi ryömi lattialla joka oli tiiltä, halkeillut.
Söimme, kana oli teurastettu,
lisäksi oli sahramilla värjättyä riisiä.
Vuohi kävi tuvassa ja selitti jotain kimeällä äänellä,
utareet olivat paisuneet ja laahasivat santaa.
Näin myös muita eläimiä joita on tällä syrjäisellä seudulla
kaikissa taloissa, ihmisten ja eläinten liitto
on vielä läheinen.
(ote)

 Eeva-Liisa