Poikkeaminen lapsuuteen

Olin kesäisellä ajelulla poikani ja hänen ystävättärensä kanssa. Ajelimme "halki kauniin Suomen" kuten entisaikojen matkailumainoksissa sanottiin. Matkalla Helsingistä Vaasaan pysähtelimme, mutta kiintoisinta oli paluu vanhaan ja unohtuneeseen: lapsuuteni maisemiin Jalasjärvelle. Kävin siellä kaksi ensimmäistä luokkaa. Niistä vuosista muistan vaaleakutrisen pojan, johon olin ihastunut. Muistan vellin, jota tuotiin maitotonkalla suoraan luokkahuoneeseen. Muistan vanhan ja lempeän opettajamme, jonka nimi oli Lempi.

Kotini sijaitsi samalla pihalla kuin koulu. Aamuisin juoksin pihan yli kouluun. Talvella taisin ottaa potkukelkan.

Koti sijaitsi joentörmällä. Joessa asui näkki. Joessa kuitenkin opin uimaan.

Joen toisella puolella oli maalaistalo, josta haimme joka päivä maitoa, aina viisi litraa kerrallaan. Vuotta vanhempi veljeni joi vähintään litran maitoa päivässä.

Kun sillan jälkeen, maitotalon kohdalta kääntyi oikealle, tuli pikkuhiljaa kirkonkylälle. Mekin asuimme kirkonkylällä, mutta vielä lähemmäksi kirkkoa, kauppoja, pankkeja ja kirjakauppaa. Kirjakaupasta ostettiin kiiltokuvia.

Kävimme katsomassa taloa, jossa asuimme ennen kouluaikaista kotiani. Talon nimi oli Jörölä, mutta nimestä huolimatta se oli kaunis, kaksikerroksinen, valkoinen puurakennus. Ylhäällä oli iso veranta, jolla tammikuussa syntynyt pikkuveljeni nukkui päiväunia. Isän kuvaamista kaitafilmeistä päätelleen talvella oli silloin miinus kolmikymmentä astetta ja savu nousi hormeista suoraan ylöspäin.

Siinä puutalon pihalla leikimme hammaslääkäriä. Hammaslääkärillä oli pora kädessään ja hän juoksi kiinni potilaita. Olin hammaslääkäriinkin ihastunut ja toivoin että hän saisi minut kiinni. Silloin ei olisi haitannut, vaikka hammaslääkärin poraa markkeeraavalla nokkosella olisikin hieman kutitellut leukojani.

Viidestä vuodesta on vain vähän tietoisia muistoja. Mitä kaikkea muuta koin nelivuotiaasta yhdeksänvuotiaaksi maaseudulla 1960-luvun Suomessa?

Eeva-Liisa

Jalasjärvi liitettiin 1.1.2016 lähtien Kurikan kaupunkiin.