Kaiken jälkeen koen voitonriemua: minä tein sen! Pankinvaihto on nimittäin aika iso operaatio: otat tarjouksia, vertailet, yrität laittaa erilaisia vertailtavia yksiköitä tärkeysjärjestykseen, lasket, mietit ja pohdit.
Sellaisen suuren eron olen pannut merkille, että liikepankissa minulle on kaikkien näiden asiakkuusvuosien ajan aggressivisesti myyty pankin palveluja. Asiat on esitetty siten ja siinä valossa, että joko en saa ollenkaan hakemaani lainaa, tai ainakaan niin hyvillä ehdoilla, jos en ota kylkiäisiksi sitä tai tätä oheistuotetta. Onhan niitä tullut otetuksikin. Pakkomyynniksi minä sitä kutsun.
Istuin liikepankin konttorissa odottamassa vuoroani. Sain istua kauan: asiakaspalvelupisteitä on erittäin vähän, pankkisali on laaja kuin aava suo. Ajattelinkin: eikö toimitiloissa voisi säästää? Valtavat tilat Helsingin keskustasa tyhjillään, kun henkilökunta on vähennetty minimiin.
Vieressä istui isä ja noin neli-viisivuotias lapsi. Isä hoiteli lasta hyvin huomioivasti, piti sylissään, taputteli ja silitteli. Kiinnitin huomiota isän suomalaisittain epätavallisen hellään tapaan olla lapsen kanssa. Yhtäkkiä lapsi oksensi. Toiselta puolelta pankkisalia tunnettu näyttelijä juoksi hakemaan apua. Minäkin lähdin liikkeelle: missä on vessa, jossa he voivat siistiytyä, missä rättejä. Mietin olisiko siistijä tullut paikalle nopeammin, olisiko nuorelle isälle neuvottu asiakastoiletti nopeammin, jos hän olisi ollut kantasuomalainen eikä värillinen?
Jostain syystä oksennus lattialla kuitenkin sopi minun kuvaani. Tämän pankin toimet ovat viime vuosina olleet ällöttäviä. Hyvästi.
Eeva-Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti