Palasin keväällä Suomeen ja huomasin saman tien saapuneeni muuttuneeseen kotimaahan. Yksi lukuisista muutoksista oli vieraantuminen. Vieraantuminen ihmisestä. Tämä vaikutti tietoiselta ja ohjelmalliselta, mutta ei missään määrin harkitulta, keskustellulta eikä siltä että tällaisen päätöksen eettisyyttä olisi edes pohdittu.
Puhun digitalisaatiosta. Palasin vanhaan virkaani yhteen digitalisaatiosta vastaavista ministeriöistä. Varsin pian tajusin, että keskustelua ei käyty, ei oltu käyty eikä saanut käydä. Digitalisaatiosta, kuten niin monesta muustakin keinosta ja välineestä, oli tullut sisältö, kun sen pitäisi olla tapa päästä parempaan tavoitteeseen ja sisältöön.
Viime päivinä on mediassa julkaistu hälyttäviä viestejä koulumaailmasta. Helsingin Sanomissa niin opettajat kuin oppilaatkin kertovat olevansa syvästi huolestuneita siitä, että tekniikka alkaa määrätä opetuksen suuntaa. On myös raportoitu, että käsin kirjoittamista ei enää juuri opettaisi kouluissa. Lukevan yleisön mielipiteissä 9-luokkalaiset kirjoittavat kokevansa, että "kynä on usein tietokonetta parempi". Mutta kun se ei voi olla niin. Niin ei saa sanoa. Kun joku viisaampi, tietävämpi, hallitsevampi on julistanut, että tietokoneet, tekniikka ja digitalisaatio hoitaa kaiken.
Miksi koulujen onnistumista digitalisaatiossa pitää mitata? Mitä sillä mitataan? Sokeaa typerien päätösten seuraamista? Luultavasti täkyiksi asetetaan määrärahojen tai muiden etuisuuksien saamista. Miksi pitäisi käyttää juuri tiettyjä tietotekniikan apuvälineitä digitalisaatiossa? Eikö siinäkään saa käyttää tervettä kansalaisjärkeä?
Mitä muualla yhteiskunnassa on tapahtunut ja tapahtuu? Lääkäri tuijottaa vastaanotolla tietokoneen ruutua, kun diagnostisointiin kuuluisi tarkastella potilaan silmiä, ihoa ja sen väriä, kehoa ja yleisolemusta. Kymmenet muut ammatit, joissa ennen kohdattiin ihminen, kohtaavat nyt kysymyksen: onko tietojen koneelle kirjaamisen lisäksi aikaa kohdata ihminen? Vaikuttaa siltä, että useimmiten ei ole.
Helsingin opetuslauatakunnan puheenjohtaja Minerva Krohn puolustaa vuoteen 2019 ulottuvaa koulujen digitalisaatio-ohjelmaa sillä, että "Perinteinen tapa opiskella ei sovi kaikille." Entä jos digitalisointi on vandalisointia, pakottamista, siitä luopumista mikä olisi inhimillistä, ihmiselle ominaisinta?
Digipohdintaa Jan Lindblomin blogissa: Digitalisaation määritelmää - mikä on digin ytimessä?
https://www.linkedin.com/pulse/digitalisaation-m%C3%A4%C3%A4ritelm%C3%A4%C3%A4-mik%C3%A4-digin-ytimess%C3%A4-jan-lindblom
Totta kaikki!
VastaaPoistaKeskustelua kaivataan. Juuri tällä viikolla alkaneella kurssilla puolet oppilaista kieltäytyi täysin sähköisestä materiaalista. Anna meidän lukea kirjaa, he pyysivät. Ja minä annan.