Kävin muutaman päivän matkalla Pietarissa. Kuljeskelin illan pimeydessä vanhoissa kortteleissani. Kävelin Taurian puistossa. Nuuhkin syksyistä vettä ja ilmaa Nevan rannalla. Annoin Anna Ahmatovan patsaan ohjata katseeni Neva-joen yli Krestyn vankilaan. Vanhan kotitaloni kohdalla loin katseeni ylös ikkunoihin: pimeää. Oikaisin vanhan huonosti valaistun pihani läpi. Löysin uuden kahvilan, sellaisen, jossa kävisin pyhäaamuisin aamiaisella, jos vielä asuisin Pietarissa.
Metroasema, puistokatu,
leipäkaupan kohdalla upseerioppilas tai kadetti
juoksee sivuitseni, hätkähdän, menee ohi.
Mannerheimin muistolaattaa ei enää ole,
mutta Anna Ahmatova katsoo yhä Krestyyn.
Nevan vesi virtaa, virtaa yhä, kaikki virtaa.
Taurian puistossa koirat, isännät, viipyvät keltaiset lehdet, mustat puunrungot, valot.
Yhtäkkiä ymmärrän: kaikki virtaa, tämä on hyvästijättö.
Eeva-Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti