Viikko sitten Yle femmalla tuli dokumentti Requiem for American dream, jossa kielitieteilijä ja kansalaisaktivisti, maailmalla erittäin tunnettu intellektuelli Noam Chomsky kertoi ajatuksiaan ei vain USA:n, vaan koko maailman muutoksesta. Chomsky on 87-vuotias ja edelleen aktiivinen.
Lähes kaksituntisessa ohjelmassa hän ehti kertoa yksinkertaisesti ja selkeästi miten suuryritykset, markkinat ja liike-elämä vaikuttavat USA:n politiikkaan, kuten kansalaisyhteiskuntaan, ammattijärjestöihin, oikeuslaitokseen, ihmisoikeuksiin, ilmastomuutokseen. Pieni yksityiskohta jäi mieleeni: Chomsky totesi nuorten kuluttavan aikaansa kauppakeskuksissa, minkä hän näki konsumerismin riemuvoittona. Siitä ei voi syyttää nuoria, vaan niitä, jotka ovat antaneet tämän tapahtua. Ilmaan jäi kysymys mihin muuhun nuori voisi aikansa käyttää, sellaiseen, josta hän saisi toisenlaisia vaikutteita kuin kulutukseen innostavasta ympäristöstä?
Chomsky on kertonut kannattavansa anarkososialismia tai libertaarisosialismia, joka kuulostaa suomalaisessa ympäristössä vieraalta. Hän puhui analyyttisesti, vanhan miehen hitaaseen tahtiin, kauniisti ääntäen. Siinä ei puhunut narsistinen kansankiihottaja, vaan asioita harkinnut ja elämää nähnyt tiedemies ja ihminen ihmisen asialla. Jos olisin amerikkalainen, en olisi äänestänyt Mikki Hiirtä, vaan Noam Chomskya.
Eeva-Liisa
http://areena.yle.fi/1-3319316 https://www.youtube.com/watch?v=gVqO3r3ugVo
Wikipedia: Anarkososialismi tai libertaarisosialismi sisältää ryhmän
poliittisia filosofioita, jotka pyrkivät luomaan yhteiskunnan ilman
poliittisia, taloudellisia tai sosiaalisia hierarkioita - yhteiskunnan, jossa
kaikki väkivaltaiset tai sortavat instituutiot olisi lakkautettu ja niiden
sijasta jokaisella olisi vapaa, tasavertainen yhteys tiedon ja tuotannon
välineisiin, tai yhteiskunta, jossa sortavia instituutioita ja hierarkioita
olisi radikaalisti vähennetty ja heikennetty. Tämä saavutettaisiin
lakkauttamalla yksityisomistus ja antamalla tuotantovälineiden ja resurssien
suora hallinta työväenluokalle ja muille omistamattomille luokille. Vaikka
sosialismin monet muodot painottavat valtion tai poliittisen puolueen roolia
vapauden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisessä, libertariaanit
sosialistit luottavat ammattiliittoihin, työläisneuvostoihin, osuuskuntiin,
kansalaisten kokouksiin ja muihin ei-byrokraattisiin, hajautettuihin toiminnan
muotoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti