Tästä vuodesta jäi mieleeni Kati Outisen tulkinta muistisairaan päivästä. Muistisairas ihminen elää elämäänsä oman muistimaailmansa rajoissa, mutta arvokasta elämä on aina. Kunhan muistaa kumisaappaat, avaimet ja PIN-koodinsa.
Ensimmäisenä iltana kiehtoi vuoropuhelu viola da gamban ja saksofonin kesken: Mikko Perkola ja Jukka Perko antoivat sanat ja sävelen 1600-luvun luuttulaulujen ja 1900-luvun sensuellin jazzin repliikeille.
Tuula-Liina Varis haastatteli vuoden runoilijaa Helena Sinervoa, jolle lapsuus on yksi tärkeimpiä teemoja. Lapsuuden yksinäisyys. "Lapsuus on talo, jota vanhemmat asuvat", heille on muistutettava: "... älkää kulkeko kuin omassanne, koputtamatta." Haaveena on kirjoittaa tyhjentymätön kirja, tavoittaa pyhän kirjan idea. Sinervoa kiehtoo juutalainen perinne: Talmud, ihmeet perinteessä, rabbien keskustelut näistä. Haastattelun lopussa Sinervo totesi oman runoilijan laatunsa olevan kehittymässä mystiikan suuntaan.
Runoviikkojen monivuotisen taiteellisen johtajan, Taisto Reimaluodon mukaan: "Runoviikolla ei pudoteta ketään, ei pilkata ketään, eikä valita voittajia." Kajaanin runoviikko on virkistävä vaihtelu, varteenotettava vaihtoehto, hämmästyttävä toisin ajatteleminen, sanominen ja tekeminen pakoiksi lueteltujen mantrojen keskellä: pakko olla kaupallinen, pakko olla suuri, pakko kasvaa, pakko olla suurelle huvitusta ja viihdettä kaipaavalle yleisölle mieliksi. Entä yleisö, joka vaatii pientä?
Eeva-Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti