Horace Engdal kirjoittaa Siltalan julkaisemassa esseekokoelmassaan: "En ole ikinä ymmärtänyt ystäviä, jotka vaativat minua ottamaan vihollisensa omikseni. He voisivat yhtä hyvin pyytää minua syömään lääkkeensä. Kiitos, mutta saisinko mieluummin pitää omat sairauteni." Kiitos Horace! Minä olen juuri tuollainen ystävä, joka mielellään jakaisi ja saisi seuraa kauhisteluunsa, vihanpitoonsa ja sairauteensa. Annoit minulle diagnoosin ja ainahan on helpompi elää kun tietää mitä sairastaa.
Mutta sitten Horace jatkaa: "Kun tajuaa hankkineensa vihollisen, herää kysymys: Mitä minä olen tehnyt hänelle? Vaadimme vaistonvaraisesti, että vihollisuuden pitäisi olla oikeutettua. Provosoimaton hyökkäys, kavala puukonisku selkään tuntuu iljettävältä." Juuri niin, Horace! Siis sinäkin tunnet niin? Mutta onko niin, että iskuun on aina syy? Voiko isku olla täysin provosoimaton? Provosoinko tietämättäni? Olenko vastuussa siitä, että joku provosoituu, jos en edes tiedä provosoineeni?
Horace tulee apuun: "Unohdan, että sokeuteni X:ää, Y:tä, Z:taa kohtaan, pelkkä läsnäoloni heidän maailmassaan, voidaan kokea sietämättömänä loukkauksena." Horace siis väittää, nähtävästi omaan kokemukseensa perustuen, että jollekulle toisen neutraali läsnäolo on liikaa. Onko silloin se, jonka läsnäolo on liikaa, itse asiassa jollakin tavoin liian vahva ja siksi vaarallinen?
Mutta itse asiassa tällainen vihollinen olisi arvokas, väittää Horace. Hänen mielestään vaatimustasomme vihollisuuksille on nykyään aivan liian matala: "Hapan vikojenetsijä ei ole mikään oikea vihollinen, vaikka hän osaakin buuata ja on heti valmis kun teen jotain. Hän hankkii huonokuuloisille osoitettavaa kunnioitusta: hän saa puhua ilman että kukaan väittää vastaan." No voi hyvänen aika, olitko sinä paikalla, Horace...
Ornitologin (en tiedä harjoittaako Horace ornitologiaa) viisaudella Horace lopettaa esseensä: "Oi vihollisuuksien mustasiipiset nerot, palatkaa ja hätistäkää kateuden harmaavarpuset pois!"
Eeva-Liisa
Horace Engdal: Sen jälkeen savuke. 2013. Esseekokoelman kääntäjä Jyrki Kiiskinen ja kustantaja Siltala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti