Väärintekemisen etiikka

 Aloin pohtia etiikkaa ja moraalia, jotka arkiajattelussa ovat usein sama asia. Tässä blogissa niitä ei erotella, vaan kysytään voiko valtionjohto tai suuyritykset ajatella hyvästä ja pahasta täysin toisin kuin kansalaisten suuri enemmistö? Voiko yritysjohtaja sanoa, ettemme ole tehneet mitään väärää, silloin kuin yksittäinen ihminen tai suuret joukot kokevat että tapahtuu suuria vääryyksiä? Jos lakia, pankkisäädöksiä tai pankin omaa ohjeistusta ei olisikaan rikottu, eikö pankilta ja miltä yritykseltä hyvänsä pidä voida odottaa myös laajempaa yhteiskunnallista ja eettistä vastuuta?

Puhun tietysti Panama-papereista ja veronkierrosta.

Kun tutkii verkosta 'etiikan' käsitettä saa yhdeksi selvitykseksi: "Etiikka on sidoksissa muuhun ajatteluun siinä, että vastaukset eettisiin kysymyksiin riippuvat usein vastauksista todellisuuskäsitystä --- koskeviin kysymyksiin." Herää kysymys mikä on pankin, pankinjohtajan ja -johtajien todellisuuskäsitys?

Olen julkisen liikenteen käyttäjä. Olen huomannut, että Helsingin idän ja lännen liikennevälineissä matkustamisessa on suuri ero: metrossa matkalla itään kuulen päivittäin erittäin karkeaa kieltä, näen aggressiivista käytöstä, usean ulkomuodosta näkee syrjäytyneisyyden. Länsiratikoissa keskustellaan pääosin sivistyneesti, rouvilla on kauniita kashmir-ulstereita ja herroilla design-silmälasit.

Olisiko pankinjohtajan, korkean virkamiehen ja poliitikon hyvä matkustaa joskus metrolla itäisiin kaupunginosiin? Siellä näkee, kuulee ja haistaa toisen todellisuuden. Vaikka sekään ei auta, jos etiikka on johdettu niin, että se mikä ei riko lakia tai säännöksiä, on oikein. Hyvää ja oikein on se, mikä ei ole osoitettavissa väärintekemiseksi. Onko näin? Entä jos aktiivisen väärintekemisen etiikan sijasta toteuttaisimme aktiivisen hyväntekemisen etiikkaa: se mikä ei ole oikein, on väärin.

Eeva-Liisa