Mitä jää verkkokalvolle ja ajatuksiin tytön tarinasta? Tyttö kuuntelee lapsesta lähtien tarkalla korvalla ympäristönsä ihmisiä, koira on hänelle ystävä siinä missä ihminenkin, hän oivaltaa herkästi, nauraa sydämestään, mutta häntä harmittaa kun vakava runo jää kesken ja huomio siirtyy tyhjänpäiväiseen loruiluun.
Olen sodan jälkeen syntynyt, ei isäni eivätkä edes kummankaan puolen isoisäni ole olleet sodassa. Äitini veljistä kaksi oli rintamalla: toinen sairastui loppuelämäkseen ja toinen kuoli sairastuttuaan sota-aikana. Vaikka sodasta on kuullut ja lukenut paljon, se on jäänyt kaukaiseksi.
Minulle sota on Suomen sotien lisäksi niitä sotia, joita käydään nyt: Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa, Afrikan valtioissa. Evakkoja ovat karjalaisten ohella ne, jotka ylittävät tänä päivänä Välimerta ja muita meriä kiikkerillä aluksilla, parhaassa tapauksessa saapuvat satamiin eivätkä tiedä mitä heille siellä tapahtuu.
Lahden kaupunginteatterin iso näyttämö on viimeistä paikkaa myöten täynnä Evakkotytön tarinan esityksessä, joka perustuu Eeva Kilven Karjalaan sijoittuviin ja sota-aikaan ajoittuviin omaelämäkerrallisiin teoksiin. Näytelmä on tematiikkaansa nähden kevyt, humoristinen, toiveikas.
Evakkotytön tarinan paras anti oli lapsen sisäinen kokemus sodasta. Kevyestä otteesta huolimatta näytelmä kosketti syvästi lapsen kokemuksen kautta. Pääosan esittäjän, Eevan roolin näyttelijän, nimeä ei mainita teatterin sivuilla, joten kiitän hänen roolisuoritustaan nimettömänä. Hän antoi minulle aavistuksen siitä mitä lapsi ja nuori kokee suuren tuntemattoman äärellä. Minulle tämän lapsen kokemus ja sen lapsen kokemus, joka ylittää suurta tuntematonta, kuivaa aavikkoa tai pelottavaa merta, on sama. Tyttöjen tarinat. Toivo on ainut, mitä on. Jos sitä ei ole, ei ole mitään.
Eeva-Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti