Paluu Pietariin ja kaksi konserttia

Kävin Pietarissa ensimmäistä kertaa Suomeen muuttoni jälkeen. Satuin onnellisesti kevään uhkeimpaan aikaan tai kuten ruotsalainen riimittää: "i tiden mellan hägg och syren". Tuomet olivat kyllä jo kukkineet ennen aikojaan, mutta syreenit! Hevoskastanjat! Jasmiinit! Joka päivä kuljin pienen ylimääräisen lenkin puiston kautta kortteeristani kaupungille lähtiessäni tai sinne palatessani ja vedin sisääni huumaavia tuoksuja ja säilöin verkkokalvolle värien intensiteettiä. Ehätin myös omaan puistooni eli Taurian puistoon, jonka lähellä asuin viisi vuotta.

Mitään tarkkaa ohjelmaa en ollut tehnyt, mutta ystävälläni oli runsas tarjonta. Jouduimme kuitenkin karsimaan ehdotuksia, koska minulla ilmeni tarpeita, kuten kävellä tutuilla kaduilla, pistäytyä kantapaikkoihin kuten gruusialaiseen lähiruokalaan ja metroasemani lähellä sijaitsevaan Metropol-kuppilaan.

Mutta yhdestä ystäväni ei antanut periksi: satakielten iltakonsertista Jelaginin saarella. Hän oli jo tehnyt yhden iltaisen kävelyn puistoon, mutta halusi ehdottomasti viedä minut sinne. Satakielet yllättivät hänetkin! Niitä oli entistä enemmän, ne lauloivat meidät sanattomiksi, melkein kumoon. Kurottelimme kaulaamme: missä tuo mahtava laulaja piilottelee? Vastauksena sanoin kuvaamaton sävelten, äänen virta, joka lienee linnun kokoon nähden sama kuin jos ihminen jylisisi kuin ukkonen.

Kesken ystävättäreni hyvin suunnitellut ohjelman sain päähäni että Marinskiin on päästävä. Verkkoliput myyty. Ei muuta kuin paikalle taksilla. Ennen ylimääräisten lippujen myyjiä oli aina kaikkien teatterien ja konserttisalien edessä. Nyt sellaisia ei näkynyt tai Marinskista on tullut niin itseään arvostava, että ilmiö karkotetaan. Kysyin kassalta. Kyllä, pari lippua on ns keisarien aitiossa, joka Marinskin uudella näyttämöllä ei tietenkään ole "keisarillinen", vaan mikä lie apparaatsikien looshi. Hinta 3600 ruplaa eli vähän alle 50 euroa. Tällä pikkusummalla sain lipun Gergijevin johtamaan Verdin Requiemiin, jonka neljää tähtisolistia en tuntenut, mutta joka kelpasi minulle hyvin.

Satakielen monipolvinen ja intensiivinen laulu ja Verdin Requiem istuivat tunnelmiini: hieman surua, suuresti haikeutta ja nostalgiaa, mutta myös uuden kevään, uuden elämän riemullinen ylistys.

Eeva-Liisa

Giuseppe Verdi sävelsi sielunmessun Messa da Requiem vuosina 1873 - 74. Teos esitettiin ensimmäistä kertaa Milanossa toukokuussa 1874 säveltäjän itsensä johdolla. Teos koostuu seitsemästä osasta. Kokoonpanoon kuuluu neljä solistia, orkesteri ja kuoro.

Satakieli on vaatimattoman näköinen ruskeanharmaa pienikokoinen lintu, jonka ääni on suuri ja laulu monivivahteista. Ääni kantaa iltayössä kauas. Satakieli on Etelä-Karjalan maakuntalintu.