Kesäkuun yöstä on varmaan sanottu kaikki: sen valosta, tuoksuista, lintujen väsymättömistä äänistä. Mutta voiko jotain kesästä sanoa toisin? Mitä se on, jota talvella niin sietämättömän kipeästi kaipaan?
Tänään ja muutamana päivänä aiemmin on ollut kylmää, ei edes viileää, vaan todella kylmä: laitoin villapuseron päälle lämpimän toppatakin, kunnon lapaset ja pipon ja lähdin iltakävelylle. Vällyistäni huolimatta tuntui kesältä. Lämpö ei sittenkään ole olennaisinta.
Aukaisin ikkunan tuulettaakseni yön jälkeen ja ripustin pari puseroa suoraan ikkunasta ulos kuivumaan. Se oli kesää. Eikä edelleenkään lämmön vuoksi, koska itse asiassa en vienyt niitä ulos kuivumaan pyykkinarulle uhkaavan sateen vuoksi. Mutta tuo liike: ikkuna auki ja puserot ulos, se on kesää.
Iltapäivällä kun olen ruokalevolla huoneeseeni siilautuu valo vaahteran lehvästön läpi. Ei valo minusta ole vihreääkään, mutta se läikkyy sellaisella tavalla, jota se ei koskaan talvella tee, silloin kun puut ovat lehdettömät. Se on kesää.
Eeva-Liisa
Kauniita kuvia ja kirjoitusta täällä. Viipyilevää pohdintaa, josta pidän.
VastaaPoistaKiitos - kesä, sade ja kylmä jatkuu. Jotain on kuitenkin peruuttamattomasti toisin kuin alkukeväästä. Vihreys on syvää, koskettavaa. Mutta kun alkukesän syvä, monivivahteinen vihreys muuttuu keskikesän kullanvihreäksi, menee iloni uudesta kesästä levolle - herätäkseen vasta elokuussa sadonkorjuun, yhä aikaisemmin tummenevien iltojen ja kuutamoiden aikaan. E-L
VastaaPoista